Kirjoittelenpa huvikseen tähän ennen kuin lähden lenkille. On minulla sanottavaakin. Haluan sanoa, että siinä vaiheessa kun tajuaa oikeasti, että sanat ovat vain sanoja, niistä kenties katoaa jotain ja samalla aukeaa ihan uusiakin ulottuvuuksia. Voin sanoa, että noiden "sääntöjen" laatiminen runouteen oli hyvä juttu. Nyt luen runoja ihan eri silmällä, kiinnostuneempana. Joskus täytyy jopa myöntää, että eräät runot ovat päässeet hyvin lähelle säädöksiä. Yleisemmin kuitenkin proosa. Toisaalta, mielestäni pitkään tekstiin voi sujauttaa yhden tai kaksi adjektiivia ikäänkuin mausteeksi. Mutta jos pistää niitä joka sanan perään, niin eihän sitä lue erkkikään. Kirjoittaminen on siis aika lailla ruuanlaittoon verrattavaa puuhaa ja lukeminen syömiseen.

Kuvakieltä en tosissaan enää suosi, vaikka tiedänkin, että monet ajattelevat koko runouden idean perustuvan juuri sille. Mutta se on kovin hauskaa, kun on itse ihan eri mieltä asiasta. "Kuin" sanaa saatan jonkin verran käyttää, mutta en sitäkään liiaksi.

Esim. minulla on parta kuin Jeesuksella jne.

Toisinaan on hassua kirjoittaa tätä kymmenen minuutin blogia kun ideat loppuu jo seitsemän minuutin kohdalla, mutta toisaalta se on hyvä asia. Asia voi aina olla "toisaalta hyvä", koska hyvän voi käsittää niin monella eri tavalla.

Pyrin myös välttämään "minä" -sanan käyttöä kaunokirjallisessa tekstissä nykyään. Oikeastaan nautin siitä kovin kun saan itse luoda säännöt, niin ei tarvitse tavata mitään oppaita ja ottaa niistä päänsärkyä. Luottaa vain itseensä eniten tässä maailmassa. Ridin', ridin', ridin', kuten Remu sanoisi. Nyt lähden lenkille