Kirjoitan ennen kuin lähden bussille. Tulin puoli tuntia sitten töistä. Harmittaa kun yksi oppilas tuli kysymään numerosta ja oikeastaan ihan oikeutetusti, mutta enhän minä sitä huomannut siinä vaiheessa kun löin numeroita tauluun ja puolustukseksi on vielä todettava, etten päättänyt numeroista yksin. Tapaus ei ollut räikeä, mutta kumminkin minua harmittaa. Luojan kiitos, kyseessä ei ollut näppäilyvirhe, joita niitäkin kuulemma sattuu. Annoin numeroita viime jaksossa n. 300 oppilaalle ja puolenkymmentä on tullut valittamaan, mutta kaikki olen pystynyt onneksi jotenkin perustelemaan. Annan mieluummin liian vähän, vaikka sanotaankin, että pitäisi olla kannustava. Sitten tulisi kuitenkin se tilanne, että joku kysyy: "Miksi tuo sai niin paljon?" Vitosen ja kutosen välillä olevilla oppilailla menettelen toisin. Itse asiassa en tainnut antaa kenellekään vitosta. Varmaan niitäkin tulisi, jos pidempään talossa olisi. Seiskojen ja kasien kanssa on ehkä pahinta "arpapeliä" näin uutena, mutta luulisin, että jos pidempään toimii samojen oppilaiden kanssa, numeron antaminen helpottuu huomattavasti. Luokanopettajan numeroiden jakaminen on itse asiassa lastenleikkiä aineenopettajaan verrattuna, nyt sen tajuan. Vaikkakin joudut antamaan useasta aineesta numeron, on kokonaisuus paremmin hanskassa kun niitä samoja naamoja näkee 24 tuntia viikossa. Aineenopettaja ei näe oppilasta kuin kenties 2 tuntia viikossa. Tosin luokanopettajan hommassa on se huono puoli, että sitten alkaa helposti valikoida suosikkeja, jotka saavat joka aineesta hyvän ja silmätikkuja, jotka saavat joka aineesta huonon. Itse olin aikoinani käsityönopettajan silmätikku. Lisäksi minua rankaistiin ala-asteella käytösnumerossa, vaikka olin todella kiltti ja oikeudentuntoinen. Käytös oli ala-asteella huonoimmillaan seitsemän ja käsityö viisi. Nyt lopetan, aika on täysi.
Ai niin, päivän linkki:
Kommentit