Kun minulla on nyt niin voimakas halu elää ja tarve kirjoittaa elämää suurempi runo, joka jää ikuisiksi ajoiksi elämään, niin teen ennen lenkille lähtöä runokokeilun. Tässä toteutuvat tietyt asettamani dogmit. Lisäksi yritän välittää jotain hienoksi kokemaani:

Olio juoksee mäen laella. Hänellä on kaksi alarajaa. Nousu laelle kestää pitkään ja sen jyrkkyys on monta astetta. Olioita nousee eri puolilla päivittäin. Se on fakta. Säännöllisesti tapahtuessaan nousu lisää jalkojen kestävyyttä ja tehostaa veren kulkemista sydämestä jalkoihin. Asiassa ei ole korjattavaa. Osaa väestöstä kehoitin vähentämään junin ja lentokonein tehtyjä matkoja, osaa autoin. Tämä runo on korkeintaan kymmenesosakuva, jos sitäkään. Jos olet mies, mielessäsi on ajoittain rinnat, takapuoli ja naisen ulkosynnyttimet, jos taas nainen, ajattelet kenties toisinaan fallosta. Tieteelliset tutkimukset puoltavat väitettä. Kirjoitan lauseet rakentaen. Kirjoitan suomea. Yritän kehittää ympäristöä. Kehoitan rentoutumaan. Kehoitan lähtemään ulos, kuten itsekin teen. Kehoitan juoksemaan niiden maisemien halki, joiden osallisuudesta tajunnassa syntyy muistoja. Vihjaan, että mäellekin voisi nousta, jopa Pohjanmaalla. Olio jatkaa liikettä universumin sisällä ja ollen sitä. 

Taustalla soi Eppu Normaalin balladi kaiken turhuudesta.   http://www.eppunormaali.fi/