Jäi äsken jutut vähän kesken, joten jatkan nyt. Eli olen väsännyt kirjoitelmaa sinne Erkon kilpailuun. Saan sen ehkä huomenna valmiiksi. Sen jälkeen ei tarvitse ajatella kirjoittamista vakavasti enää ikinä, olen päättänyt. Sen jälkeen voin kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo (niinkuin olen tehnyt tähänkin mennessä) ja sen jälkeen minun ei tarvitse miettiä enää mitään kun kirjoitan, eikä muutenkaan. Olen päättänyt aloittaa jo tänään. Kirjoitan tänne blogiin mahdollisimman huonon pitkän proosateoksen. En tosin aio pyrkiä mitenkään tietoisesti kirjoittamaan huonoa, enkä hio jälkikäteen, jos tulee liian hyvää. Kirjoitan vain mitä tajunta päähän tuo ja ehkä vähän vatkaan mikserissä. Mutta karsi en. Siinähän ne hyvän kirjoittamisen kaksi taikasanaa:

vatkaaminen

ja

karsiminen

Ensin otetaan joku vanha teksti, ihan mikä tahansa ja sitten karsitaan siitä kaikki turhat adjektiivit sun muut krumeluurit ja löpertelyt pois. Sitten pistetään vatkaimeen ja otetaan sieltä pois ja sitten vielä kirjoitetaan puhtaaksi. Karsimisvaihe on hieman rasittava, mutta huonossa tekstissä sitä ei tarvitse ollenkaan. Eikä tarvitse tuota vatkaamisvaihettakaan. Nukuin viime yönä viisi tuntia kun väsäsin sitä tekstiä. Tajusin, että taiteilijan homma on maailman yksinäisin homma. Kyse ei ole siitä, onko fyysisesti yksin, sillä fyysisesti voi olla yksin ja katsoa vaikka telkkaria ja syödä sipsiä mitä aion tänään tehdä ja silti tuntea että ei ole yksin, mutta kirjoittaessa alkaa ajatella kaikenlaista ja tajuaa olevansa yksin.

Tässä on minun touppinki, voin sen täällä paljastaa. Mutta käytän sitä epäsäännöllisesti ja hallitsemattomasti. En tee kaikkia tekstejä masiinan myötävaikutuksella:

http://www.lazaruscorporation.co.uk/v4/cutup/

Olen muuten todennut, että näitä minun kirjoituksia ei lue kukaan, paitsi ehkä joku satunnainen yhden kerran, mutta ei jaksa kommentoida kun ei ole muutkaan. Julistan nyt siis itseni virallisesti syrjäytyneeksi. Piste.