Kävin juuri juoksemassa 8km. Vauhti oli reippaampaa kuin eilen. Oli pakko tulla kesken pois kun parta jäätyi kasvosuojukseen kiinni ja homma alkoi tuntua siltä osin vähän epämiellyttävältä. Harmi sinänsä, muuten tunsin suurenmoista juoksemisen riemua. Onneksi älysin pitää riittävän kovaa vauhtia. Ensimmäiset 5 minuuttia olivat inhottavat kun sormia ja itse asiassa myös varpaita paleli, mutta tunne oli mahtava kun lämpö alkoi vähitellen hiipiä kehon ääreisosiin. Toivon silti, että pakkaset laskisivat, niin pääsisin juoksemaan kunnolla. En näe enää mitään syytä olla pois lenkiltä. Ainoa este on juuri ennen lenkkiä iskevä väsymys ja omituinen motivaation puute, jonka luulen olevan pääosin henkistä. Tietenkään en ole ihan hirmuisen kovassa kunnossa nyt, mutta kuitenkin esimerkiksi tällä hetkellä olo tuntuu ihan verevältä.

Kuulin uutisia papasta. Hänet on siirretty johonkin dementikkojen osastolle. Kun "lääkintämiehet" sanoivat, että "nyt mennään paareille", niin pappa oli kysynyt: "Ai kaljalle?" Että ei tilanne ihan toivoton sentään ole.. Tosin kun eno oli kysynyt mikä vuosi on, pappa oli arvellut, että 1954. Eno siihen, että "hän on sitten vissiin 3-vuotias." Pappa tähän, että "no sehän on hyvä asia".

Hassua sinänsä, mutta jotenkin kornilta tuntuu, ettei tästä ole kuin 7 kuukautta kun kyselin häneltä 20- ja 30-lukujen tapahtumista ja juttua tuli kuin vettä vaan ja jotain jopa kansalaissodan ajoista, jolloin pappa oli 3v. Onneksi kysyin.. Voi olla, ettei enää koskaan ole paluuta moiseen keskusteluun. Harmittaa vain kun ei tullut kyseltyä enemmän. 

http://www.kansanarkisto.fi/kanssota/

Tuolla linkillä ei ole mikään poliittinen, vaan historiallinen tarkoitus. Pappa itse palveli v. 39-44 isänmaata kannaksella tykistössä ja oli myöhemmin Vennamon ja SMP:n kannattaja. Hänen isänsä eli äidinisänisäni taas ei kantanut asetta 1918 "veljeskahinassa". Hän oli tosin rintamalla punaisten huoltojoukoissa - luonnollisesti, koska työskenteli "meidän kylällä" työväen osuuskaupassa.