Varastin blogin otsikon joltain toiselta ja muokkasin sitä hieman. Ei tuo mitään erityistä viesti, paitsi itseään. Katsoin eilen elokuvan, josta pidin. Sen nimi on "aika hyvä ihmiseksi". Se kuvaa työläiskorttelin elämää 20-luvulla eräässä pikkukaupungissa. Pidin elokuvassa oikeastaan kaikesta, en jaksa nyt alkaa tehdä syväanalyysiä. Suosittelen kuitenkin katsomaan. Rauni Mollbergin ohjaus vuodelta 1977.

Tänään olen lähinnä ollut ja funtsinut politiikkaa ja elämää ja ties mitä. Kohta yritän tehdä lähtöä juoksemaan. Hieman olen edennyt myös Axel Sunnarborgin hymyssä. Käyn ehkä äänestämässä, en tiedä vielä. Tosin jos käyn, niin tiedän kyllä aika selvästi ketä. Sen toisen ehdokkaan kireä olemus ei vaan miellytä. Ei siinä tarvita sen kummempaa analyysia, kaiken voi lukea naamasta.

Minusta tosin presidentti pitäisi vaihtaa aina kuuden vuoden välein, ettei menisi ihan kekkosteluksi tämä homma, mutta tässä tapauksessa pitkittyneen hallintokauden estäminen ei ole kokonaisuutena järkevää, kun se vaihtoehto tosiaan on mitä on.  

Hieman olen tuntenut elämänahdistusta myös, kun huomenna taas pitää lähteä töihin. Vaikka siinä työskentelyssä ei sinänsä mikään ahdistakaan, joskus suorastaan tekee mieli mennä sinne, niin koen aina vapaapäivän jollain tapaa nautinnollisempana kuin työpäivän. Ehkä se on se vapaus siinä, eikä kai mikään muu. Olisi mukavaa, jos joskus olisi niin paljon aikaa, että voisi antaa itsensä ihan rauhassa ahdistua tekemättömyydestä ja sitten kirkastuisi myös se tärkein asia, mitä on tehtävä. Nyt on vain aavistuksia. Jalat tärisevät hermostuneena kun pitäisi lähteä niin moneen paikkaan ja muutenkin olen kuin "tulisilla hiilillä".

Ehkä tämä on merkki siitäkin, että kehon alkaa tehdä tosissaan mieli juoksemaan ja pakkanen alkaa laskea ja kevät tulee. http://www.juoksija-lehti.fi/