Värjöttelen täällä kirjastossa ja kerään voimia lähteä kävelemään kahden ja puolen kilometrin päähän esikaupunkialueen hämärään. Mittari näyttää lähes kolmeakymmentä. Puhelin on rikki, joten kyytiä ei voi soittaa. Bussi ei kulje sinne, minne haluan. Huuleni ovat rohtuneet. Pitäisikö minun käydä ostamassa rasvaa niihin? Nuha vaivaa edelleen, mutta sieraimista erittyvä lima on pääosin kirkasta. Repussani on Aksel Sunnarborgin hymy. Löysin sen nopeammin kuin oletinkaan. Nyt puuttuu enää lukeminen. Levyjä en lainannut. Sukkani hikoilevat. Näin viime yönä karmeaa unta, joka sijoittui tuohon torille. En kerro siitä. Äsken ambulanssi liikkui Porrassalmenkatua siihen suuntaan, mihin minäkin lähtiessäni aikoinaan keskussairaalasta ensimmäiselle matkalleni. Silloin oli kesä. Nyt on talvi. Tässä kaupungissa on elämää. Haluaisin mennä jonkun kanssa kahville tai teelle, mutta en voi, koska puhelin on rikki, enkä saa keneenkään yhteyttä. Outoa olla ihmisten keskellä kotikaupungissa yksin. Naisella lähistöllä on monistuskoneen käytössä hankaluuksia, mutta kirjaston setä saa sen näppärästi toimimaan kädenkäänteessä. Minun on vielä tehtävä valinta, lukeako lehtiä, vai eikö lukea. Osaan itsekin käyttää monistuskonetta melko hyvin. Tämänkertainen linkki voisi olla:
Minun pitäisi mennä tänään tai huomenna suunnittelemaan erästä retkeä, mutta en saa toiseen suunnittelevaan osapuoleen mitään yhteyttä kun puhelin ei toimi. Voisin tietenkin mennä puhelinkauppaan ja ostaa uuden, mutta kun nyt olen päässyt säästämisen makuun, ratkaisu tuntuu turhan tyyriiltä. Taidan päättää raporttini tähän ja häipyä pakkaseen. Ainakin se on ilmaista. Vähän niinkuin puhelinluettelon selaaminen kirjastossa tai H&M:n mainoskyltin katselu..
Kommentit